Michael W. Rossin todistajanlausunto Tampereen käräjäoikeudessa 3.12.1999

Käännös englannin kielestä (Kristiina Kemppainen, virallinen kääntäjä)

Michael W. Rossin todistajanlausunto Tampereen käräjäoikeudessa 3.12.1999

Kirjoitan tukeakseni tri Olli Stålströmin kantaa oikeusjutussa, joka on nostettu häntä vastaan Tampereen käräjäoikeudessa. Tri Stålström ja minä olemme olleet tutkijakollegoita ja työskennelleet yhdessä vuodesta. 1978 (hän oli tutkimusassistenttini Australiassa 1986). Tein tohtorin tutkintoni jälkeisen työni Suomessa vuonna 1978 professori Haavio-Mannilan osastolla, missä ensimmäisen kerran teimme tutkimustyötä yhdessä. Tri Stålströmin tavoin professori Haavio-Mannila on pitkäaikainen ja arvostettu kollegani.

Olen käyttäytymistieteen professori Texasin yliopiston terveydenhuolto-oppilaitoksessa Houstonin terveystieteiden keskuksessa Yhdysvalloissa. Toimin saman yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa infektiotautien professorina. Julkaisuni käsittävät yhteensä lähes 300 tieteellisissä lehdissä julkaistua, vertaisarvioinnin (peer review) läpikäynyttä artikkelia, oppikirjan lukuja sekä kirjoja. Olen julkaissut seuraavat kirjat:

  1. Ross, M.W. The Married Homosexual Man: A Psychological Study. London: Routledge and Kegan Paul, 1983.
  2. Ross, M.W. (toim.) Homosexuality and Social Sex Roles. New York: Haworth Press, 1983.
  3. Ross, M.W. (toim.) Homosexuality, Masculinity and Femininity. New York: Harrington Park Press, 1985.
  4. Walters. W.A.W., & Ross. M.W. (toim.) Transsexualism and Sex Reassignment. Melbourne: Oxford University Press, 1986.
  5. Ross, M.W. Psychovenereology: Personality and Lifestyle Factors in Sexually Transmitted Diseases in Homosexual Men. New York: Praeger, 1986.
  6. Ross, M.W. (toim.) The Treatment of Homosexuals with Mental Health Disorders. New York: Harrington Park Press, 1988.
  7. Ross, M.W. (toim.) Psychopathology and Psychotherapy in Homosexuality. New York: Haworth Press, 1988.
  8. Ross, M.W, & Channon-Little, L.C. Discussing Sexuality: A Guide for Health Practitioners. Sydney: MacLennan and Petty, 1991. Italiankielinen käännös: Ross, M.W., & Channon-Little, L.C. Anamnesi, Diagnosi e Counselling in Sessuologia: Disfunzioni sessuali. Malattie Trasmissibili Sessualemente. Milano: Mediserve, 1992.
  9. Bennett, L., Miller, D., & Ross, M.W. (toim.) Health Workers and AIDS: Research. Intervention and Current Issues in Burnout and Response. London: Harwood Academic Publishers, 1995.
  10. Ross, M.W. (toim.) HIV/AIDS and Sexuality. New York: Harrington Park Press, 1999.
  11. Lewis, L.A. & Ross, M.W. A Select Body: The Gay Dance Party Subculture and the HIV/AIDS Pandemic. London: Cassell, 1995.
  12. Nilsson Schönnesson, L. and Ross, M.W. Coping with HIV Infection: Psychological and existential Responses in Gay Men. New York: Plenum Press, 1999.
  13. Ross, M.W., Channon-Little, L.C., and Rosser, B.R.S. Sexual Health Concerns: Interviewing and History Taking for Health Practitioners. Sydney: MacLennan and Petty/ Philadelphia: FA Davis, 1999.

Merkittävä osa kansallisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä julkaistuista vertaisarvioinnin läpikäyneistä artikkeleistani (yli sata 232 artikkelista) käsittelee miesten homoseksuaalisuutta ja siihen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi olen ollut kansainvälisen AIDS Care -lehden amerikkalainen toimittaja vuodesta 1994 ja olen mukana seuraavien lehtien toimitusneuvostoissa:

  1. Journal of Homosexuality 1983-
  2. Journal of Psychology and Human Sexuality 1989-
  3. Sexological Review 1992-
  4. Venereology 1992-
  5. International Journal of Intercultural Relations 1992-
  6. International Journal of Transgenderism 1997-
  7. Puheenjohtaja, julkaisutoimikunta, Seksuaalisuuden tieteellinen tutkimusyhdistys (vastannut Journal of Sex Research-lehden ja Annual Review of Sex Research -vuosikatsauksen valvonnasta) 1997-

Olen myös vuonna 1957 perustetun Seksuaalisuuden tieteellisen tutkimusyhdistyksen (Society for the Scientific Study of Sexuality) tuleva puheenjohtaja. Yhdistys on johtava kansainvälinen tutkijaelin, jossa on yli tuhat jäsentä eri puolilla maailmaa.

Ennen kuin aloitin toimessani Texasin yliopistossa, toimin apulaisprofessorina New South Walesin yliopistossa Sydneyssä Australiassa ja sitä ennen psykiatrian dosenttina Flinders-yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Adelaidessa Australiassa. Minulla on seitsemän loppututkintoa ja kaksi jatkotutkintoa. Tohtorin tutkintoni olen suorittanut kliinisessä psykologiassa. Olen Ison-Britannian ja Uuden-Seelannin Psykologisten seurojen sekä Yhdysvaltain Psykologiliiton kunniajäsen. Olen asiantuntija miesten homoseksuaalisuuteen liittyvissä psykologisissa/psykiatrisissa kysymyksissä.

Voidakseni esittää tri Stålströmin kantaa puolustavat väitteeni minun on ensin kuvattava sitä, mistä tiede koostuu. Kuuluisa tieteen filosofi Sir Karl Popper on kuvannut tiedettä samannimisessä teoksessaan prosessiksi "arvauksia ja kumouksia" ("conjectures and refutations"). Tällä hän tarkoittaa sitä, että tosiasiat varmistetaan asettamalla kumottavissa oleva hypoteesi ja keräämällä empiiristä tietoa tuon hypoteesin vahvistamiseksi, muokkaamiseksi tai kumoamiseksi. Tieteen keskeiseen olemukseen kuuluu siis keskustelu ja teorioiden jatkuva uudelleenmuotoilu. Asiaan perehtyneet kollegat arvioivat tieteelliset havainnot sokkona, ennen kuin ne julkaistaan tieteellisissä lehdissä, jotka ovat tällaisen tieteellisen keskustelun pääasiallinen foorumi.

Tieteen vastakohtana on järjestelmä, jossa esitetään muodolliseen arvovaltaan vetoavia lausuntoja ja jossa asiat vahvistetaan viittaamalla arvovaltaisten henkilöiden sanomisiin tai näkemyksiin. Useimmat uskonnot kuuluvat tähän kategoriaan, jossa opinkappaleita pidetään tosina tarvitsematta välittää empiiristä tosiasioista. Syyttäjän esittämä klassinen psykoanalyyttinen näkemys kuuluu myös tähän kategoriaan ja on vastakkainen tieteelle, koska noin vuodesta 1957 lähtien kerätty painava tieteellinen näyttö vahvistaa, että homoseksuaaliset miehet eivät ole sen huonommin sopeutuneita kuin heteroseksuaaliset miehetkään. Kyseisenä vuonna julkaistiin Hookerin tutkimus, joka osoitti, että psykoanalyytikot, jotka eivät tienneet tutkimuksen koehenkilöiden seksuaalista suuntautumista, eivät pystyneet erottamaan heteroseksuaaleja ja homoseksuaaleja toisistaan näiden psykologisten profiilien perusteella. Arvovaltaisten henkilöiden mielipiteiden siteeraaminen ja tieteestä puhuminen samassa lauseessa synnyttää kestämättömän ristiriidan. Tiede edellyttää keskustelua ja hylkää arvovaltaan vetoavat lausunnot empiirisen näytön puuttuessa. Tällaisen keskustelun (johon yleensä sisältyy jonkin verran erimielisyyttä) kyseenalaistaminen merkitsee yhden tieteen keskeisen periaatteen heittämistä romukoppaan.

Haluan myös kommentoida sitä, onko kantaja "asiantuntija". Tieteessä asiantuntemus perustuu kansallisessa ja kansainvälisessä kirjallisuudessa julkaistuihin, vertaisarvioinnin läpikäyneisiin artikkeleihin ja vastaaviin tutkimuksiin, ei omaan luonnehdintaan. Niissä maissa, joissa itse olen työskennellyt ja opiskellut (Uusi-Seelanti, Australia, Yhdysvallat, Ruotsi), tarvitaan viidestä kymmeneen vertaisarvioinnin läpäissyttä, empiiristä tietoa sisältävää julkaistua artikkelia, ennen kuin jotakuta voidaan pitää vakavasti ottaen asiantuntijana. En ole löytänyt näyttöä siitä, että kantaja olisi julkaissut alalta mitään tieteellistä, empiirisiin tietoihin ja tieteelliseen metodologiaan perustuvaa. Maissa, joissa olen työskennellyt ja opiskellut, hänen väitteensä omasta asiantuntemuksestaan herättäisi huvittuneisuutta, eikä sitä otettaisi vakavasti. Kokemukseni työskentelystä suomalaisten tiedemiesten kanssa viittaa siihen, että suomalainen tiede perustuu samoihin tieteellisiin normeihin ja filosofiaan kuin Yhdysvalloissakin ja ettei suomalainen tiede eroa siitä, mitä tiede on muissa kehittyneissä maissa.

Uskonnollisissa ja muissa perinteissä, joissa asiantuntemus perustuu oleellisia opinkappaleita koskevan säädetyn koulutuksen suorittamiseen sekä perimätietoon, joka voidaan siirtää opettajalta oppilaalle, asiantuntemusta voidaan tulkita eri tavalla. Tieteessä se ei kuitenkaan perustu arvovaltaan, varsinkaan silloin kun tuo arvovalta ei perustu empiiriseen näyttöön.

Eräiden vanhojen psykoanalyyttisten auktoriteettien yksi näkemys on se, että seksuaalisuus perustuu pitkälti suvunjatkamiseen. Mielestäni tämä näkemys on epätäsmällinen, mikä on myös osoitettavissa. Raskauden ehkäisyn yleisyys Yhdysvalloissa, maassa, josta minulla on parhaiten tietoa, osoittaa, että useimpien ihmisten kohdalla - heistä suurin osa naisia - tapana on käyttää ehkäisyä suvunjatkamisen välttämiseksi. Suvunjatkamista voi tapahtua, jos nainen haluaa tulla raskaaksi, mutta valtaosassa sukupuoliyhdynnöistä tarkoituksena on nimenomaan nautinnon saaminen ja osapuolten välisen tunnesiteen osoittaminen. Perinteisen näkemyksen mukaan meidän pitäisi kohdella heteroseksuaalisia pareja, jotka eivät aio hankkia lapsia, luonnostaan psyykkisesti häiriintyneinä. Näkemys, jonka mukaan seksuaalisuus on normaalia vain suvunjatkamistarkoituksessa, on enemmänkin perinteisen uskonnollinen, eikä perustu empiiriseen näyttöön.

Yhdysvalloissa vallitseva psykiatrinen näkemys, josta on osoituksena Yhdysvaltain Psykiatriyhdistyksen ja Yhdysvaltain Psykologiliiton jo yli 25 vuotta sitten omaksuma kanta, on se, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus ja että tämän näkemyksen tueksi on saatu runsaasti empiiristä näyttöä. Kantaja esittää niinikään, että psykoanalyysin mukaan homoseksuaalisuus on häiriö, mikä on ristiriitaista, jos psykoanalyysin väitetään perustuvan kliinisiin havaintoihin ja empiirisiin tieteellisiin löydöksiin.

Ei ole tieteellistä väittää, että koska joukko suomalaisia psykiatreja pitää homoseksuaalisuutta sairautena, kyseessä on järkiperäinen vallitseva mielipide, ellei tämän mielipiteen tueksi ole tieteellistä näyttöä. On mahdollista, että enemmistö ihmisistä on jotakin mieltä, ilman että kyseinen mielipide on tieteellinen (esim. Kansasin opetusvirasto Yhdysvalloissa on sitä mieltä, että evoluutioteoriaa ei saa opettaa kouluissa ja että vain kristinuskon kirjaimellista luomiskertomusta saa opettaa). Todella tieteellinen kannanotto edellyttää näytön esittämistä puolesta ja vastaan ja sitä, että annetaan todistusaineiston määrätä tosiasiat. Jos näyttö halutaan pitää salassa eikä sitä tuoda keskusteluun, niin kuin kävisi tässä tapauksessa, jos kanne hyväksytään, toimitaan vastoin tieteen keskeisiä periaatteita (joskin yhdenmukaisesti uskonnollisten ja muiden muodolliseen arvovaltaan vetoavien, empiiriseen näyttöön perustumattomien väitteiden kanssa). Keskustelu ja kritiikki ovat normaali osa tiedettä ja ne keinot, joilla tieteellinen teoria vahvistetaan tai kumotaan. Jos tiedemies valittaa sitä, että asioista käydään keskustelua tai esitetään kritiikkiä, hän hylkää nykytieteen koko perustan ja kyseenalaistaa oman uskottavuutensa tiedemiehenä. Yhtä epäasianmukaista on, että rikos- tai siviilioikeusjärjestelmä tai laki puuttuu käynnissä olevaan kiistoja herättävään tieteelliseen keskusteluun, joka perustuu tieteelliseen näyttöön ja tieteelliseen väittelyyn (hypoteesien asettamiseen ja testaamiseen) eikä arvovaltaan vetoaviin lausuntoihin. Minusta näyttää siltä, että juridisen lausunnon pyytäminen normaalin tieteellisen prosessin ohittamiseksi, ja väite, että keskusteluja näyttö pitäisi estää vähemmistöön kuuluvan ja tieteellisesti huonon maineen saaneen koulukunnan hyväksi on se todellinen rikos - tiedettä vastaan.

Yhteenvetona esitän, että väite "arvovaltaisuudesta" ilman tieteellistä näyttöä on täysin vastoin normaaleja tieteellisiä periaatteita, joissa asetetaan ja testataan kumottavissa olevia hypoteeseja, sekä vastoin tieteellistä periaatetta, jonka mukaan havainnoista tulee kertoa ja keskustella. Väitän, että näiden arvovaltaan vetoavien lausuntojen väittämät, kuten se, että seksuaalisuuden tarkoituksena on pitkälti suvunjatkaminen, ja väite, että homoseksuaalisuus on psykologinen/psykiatrinen häiriö, voidaan osoittaa vääriksi käyttämällä asianmukaista tieteellistä tutkimusta. Edelleen väitän, että kantajaa ei voida pitää asiantuntijana minkään niiden normien perusteella, jotka tunnen tiedemiehenä, jolla on laaja kokemus tutkimustyöstä ja joka on julkaissut aiheesta vertaisarvioinnin läpikäyneitä artikkeleita. Tulen mielelläni oikeuteen kertomaan laajemmin näkemyksistäni ja ristikuulusteltavaksi näistä näkemyksistä, mikäli oikeus katsoo sen tarpeelliseksi.

Michael W. Ross BA (Hons)
BS MA PhD MPH MHPEd DipTertEd DipSTD
CPsychol FRSA FRSH FRIPHH FBPsS FNZPsS FAPA
*)
Professori ja johtaja, WHO:n terveyden edistämisen tutkimus- ja kehittämiskeskus,
Terveydenhuolto-oppilaitos, ja Infektiotautien professori, lääketieteellinen tiedekunta,
Texasin yliopisto - Houstonin terveystieteiden keskus

17. lokakuuta 1999.

*)
BA(Hons) Bachelor of Arts with Honors - kandidaatti kunniamaininnalla
BS Bachelor of Science - kandidaatti
MA Master of Arts - maisteri
PhD Doctor of Philosophy - tohtori
MPH Master of Public Health - terveydenhuollon maisteri
MHPEd Master of Health Personnel Education - terveydenhuollon opetuksen maisteri
DipTertEd Diploma in Tertiary Education - korkeakoulututkinto
DipSTD Diploma in Sexually Transmitted Diseases - tutkinto, sukupuolitaudit
CPsychol Chartered Psychologist (United Kingdom license to practice) - psykologi (oikeus harjoittaa psykologin tointa Yhdistyneessä kuningaskunnassa
FRSA Fellow of the Royal Society of Arts - Kuninkaallisen taideseuran kunniajäsen
FRSH Fellow of the Royal Society of Health - Kuninkaallisen terveysseuran kunniajäsen
RIPHH Fellow of the Royal Institute of Public Health and Hygiene - Kuninkaallisen terveydenhuoltoinstituutin kunniajäsen
FBPsS Fellow of the British Psychological Society - Ison-Britannian Psykologisen seuran kunniajäsen
FNZPsS Fellow of the New Zealand Psychological Society - Uuden-Seelannin Psykologisen seuran kunniajäsen
FAPA Fellow of the American Psychological Association - Yhdysvaltain Psykologiliiton kunniajäsen

Oheen liitetyn asiakirjan suomennoksen vakuudeksi
Vantaalla 29. marraskuuta 1999
Kristiina Kemppainen
virallinen kääntäjä