Käännös englannin kielestä

 

RALPH E. ROUGHTON, M.D.

1175 PEACHTREE STREET

ATLANTA, GEORGIA 30361

(404) 892-7561

 

2. lokakuuta 1999

Tampereen käräjäoikeudelle

 

Tapaus Eerola vastaan Stålström

 

Arvoisa tuomari,

 

Minua on pyydetty antamaan tietoa ja kertomaan näkemykseni siitä, mikä on Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen (American Psychoanalytic Association) nykykäsitys

homoseksuaalisuudesta, sekä erityisesti siitä, edustavatko Irving Bieberin ja Charles Socaridesin

teokset amerikkalaisten psykoanalyytikkojen keskuudessa vallitsevia tieteellisiä näkemyksiä

homoseksuaalisuudesta. En kommentoi Warren Gadpaillen kirjoitusta, joka on julkaistu psykiatrian

oppikirjassa. Hän ei puhu eikä kirjoita psykoanalyyttiselle yleisölle.

 

Kerron ensin itsestäni ja pätevyydestäni. Olen psykiatrian kliininen professori Atlantassa Georgian

osavaltiossa sijaitsevan Emoryn yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteen laitoksella. Toimin

Emoryn yliopiston psykoanalyyttisessä instituutissa psykoanalyyttisenä kouluttajana ja ohjaajana ja

olin kyseisen instituutin johtajana vuodesta 1986 vuoteen 1991.

 

Olen Yhdysvaltain Psykoanalyyttisen yhdistyksen jäsen ja olen toiminut sen toimeenpanevassa

neuvostossa (Executive Council), ammatillisten normien toimikunnassa (Board of Professional

Standards), todistusten antamista ja jäsenyyttä käsittelevässä työryhmässä (Task Force on

Certification and Membership) sekä uusista koulutustiloista vastaavassa komiteassa (Committee on

New Training Facilities) ja olen tällä hetkellä sen ohjelmatoimikunnan (Program Committee) jäsen.

Olen ollut Yhdysvaltain Psykoanalyyttisen yhdistyksen lehden (Journal of the American

Psychoanalytic Association) sekä Psychoanalytic Terms and Concepts -sanaston kolmannen

painoksen (1990) toimitusneuvostojen jäsen. Kummatkin ovat Psykoanalyyttisen yhdistyksen

julkaisemia.

 

Vuonna 1992 Yhdysvaltain Psykoanalyyttisen yhdistyksen puheenjohtaja pyysi minua

muodostamaan homoseksuaalisuutta koskevia kysymyksiä käsittelevän toimikunnan (Committee

on Issues of Homosexuality). Sen tehtävänä oli helpottaa ja integroida niitä muutoksia, jotka olivat

seurausta yhdistyksen uudesta toimintaperiaatteesta, joka suojaa homoseksuaalisia miehiä ja naisia

syrjinnältä valittaessa psykoanalyytikkokandidaatteja, opettajia, sekä psykoanalyytikkoja koulutus-

ja ohjaustehtäviin. Toimin kyseisen toimikunnan puheenjohtajana vuodesta 1992 vuoteen 1998.

Toimenkuvaani kuului muun muassa käydä yhdistykseen sidoksissa olevissa koulutuslaitoksissa

keskustelemassa opettajien kanssa uudenlaisesta homoseksuaalisuutta koskevasta ajattelusta ja

neuvomassa heitä opinto-ohjelmien tarkistamisessa tämän aiheen osalta.

 

Olen pitänyt lukuisia esitelmiä homoseksuaalisuudesta paikallisissa, valtakunnallisissa ja

kansainvälisissä psykoanalyytikkojen kokouksissa. Artikkelini "Four Men in Treatment – An

volving Clinical Perspective on Homosexuality, 1965 -1998" (Neljä miestä hoidossa –

homoseksuaalisuutta koskevan kliinisen näkemyksen kehitys 1965 -1998), sai Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen myöntämän palkinnon huomattavasta panoksesta

homoseksuaalisuutta käsittelevään psykoanalyyttiseen kirjallisuuteen vuonna 1998. Heinäkuussa

1999 pidin esitelmän aiheesta seksuaalisen suuntautumisen ja psykopatologian erottaminen

(Separating Sexual Orientation and Psychopathology) Santiagossa Chilessä pidetyssä

Kansainvälisen Psykoanalyyttisen yhdistyksen (International Psychoanalytical Association)

kokouksessa.

 

Olen myös Kansainvälisen Psykoanalyyttisen yhdistyksen jäsen. Minut valittiin Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen edustajaksi Kansainvälisen Psykoanalyyttisen yhdistyksen

valtuustoon (House of Delegates) vuodesta 1996 vuoteen 1999. Sain valtuustossa läpi kannan, joka

vastustaa homoseksuaalisten miesten ja naisten syrjintää valittaessa psykoanalyytikkokandidaatteja,

opettajia, sekä psykoanalyytikkoja koulutus- ja ohjaustehtäviin. Olen antanut näin yksityiskohtaiset

tiedot ammatillisesta toiminnastani osoittaakseni toimivani keskeisesti psykoanalyyttisissä

järjestöissä myös - mutta ei yksinomaan -homoseksuaalisuutta käsittelevissä kysymyksissä.

 

Vastatessani kysymykseen, joka koskee amerikkalaisessa psykoanalyysissä vallitsevaa teoreettista

kantaa homoseksuaalisuuteen, haluan selventää sitä tärkeää seikkaa, että vaikka Yhdysvaltain

Psykoanalyyttinen yhdistys on omaksunut virallisen kannan mitä tulee syrjintään ja

kansalaisoikeuksiin, sillä ei ole virallista kantaa mihinkään teoreettiseen näkemykseen. Kyseessä on

järjestö, joka edistää avointa keskustelua, rohkaisee tutkimaan erilaisia mielipiteitä kiistanalaisista

aiheista ja antaa vapaalle ajattelulle tilaa ratkaista, mitkä teoriat hyväksytään ja mitkä saavat väistyä.

Uskomme, että pyhinä pidettyjen oppien suojaaminen kritiikiltä johtaa pysähtyneisyyden tilaan, ei

kehitykseen.

 

Kysymyksiä ei siis pidä tarkastella virallisen kannatuksen näkökulmasta vaan arvioimalla

vaihtelevia suuntauksia siinä, mikä on hyväksyttävää ja hyödyllistä. Oma harkittu mielipiteeni, joka

perustuu etulyöntiasemaani Yhdysvaltain Psykoanalyyttisessä yhdistyksessä ja laajoihin

keskusteluihin, joita olen käynyt homoseksuaalisuudesta amerikkalaisten kollegojeni kanssa, on se,

että Irving Bieberin ja Charles Socaridesin ajamat teoreettiset ja kliiniset homoseksuaalisuutta

koskevat näkemykset ovat suureksi osaksi jääneet unohduksiin amerikkalaisten

psykoanalyytikkojen keskuudessa. Arvioni mukaan tämä on ollut selvä ja kiihtyvä suuntaus 20

viime vuoden aikana.

 

Tri Bieberistä on jo aika jättänyt, ja hänen viimeisin merkittävä panoksena aihetta koskevaan

kirjallisuuteen julkaistiin vuonna 1965, ja siihen tehtiin vähäisiä muutoksia tarkistuksessa vuonna

1976. Vaikka tri Socarides on yhä Yhdysvaltain Psykoanalyyttisen yhdistyksen jäsen ja käy sen

kokouksissa, ja vaikka hän johtaa keskusteluryhmää, joka käsittelee sukupuolisia poikkeavuuksia

(yksi 92 keskusteluryhmästä äskettäin pidetyssä kokouksessa), häneltä on tietääkseni viimeksi

julkaistu artikkeli vertaisarviointia (peer review) käyttävässä psykoanalyyttisessä lehdessä vuonna

1973. On totta, että hän on sen jälkeen julkaissut artikkeleita muissa, ei-psykoanalyyttisissä lehdissä,

samoin useita kirjoja, mutta yksikään niistä ei olisi läpäissyt psykoanalyytikoista koostuvan

vertaisryhmän toimituksellista tarkistusta.

 

Kun Yhdysvaltain Psykoanalyyttisellä yhdistyksellä ei ole virallista kantaa Bieberin ja Socaridesin

teorioista, millä muilla keinoilla niiden vaikutusta voidaan arvioida? Yksi esiin tuleva kysymys on

se, opetetaanko heidän ajatuksiaan vielä tuleville psykoanalyytikoille koulutuslaitoksissamme.

Vastaus on ei. Homoseksuaalisuutta koskevia kysymyksiä käsittelevä toimikunta piti toukokuussa

1999 koulutus laitosten edustajille opetussuunnitelmaseminaarin, jossa käytiin läpi eri laitosten

kurssikirjaluettelot niiden kurssien osalta, joissa käsitellään homoseksuaalisuutta. Yhdessäkään ei

käytetty Bieberin eikä Socaridesin teoksia. Heidän teoksensa mainittiin ainoastaan haluttaessa tuoda

esiin niiden vanhentuneisuus verrattuna uudempiin käsityksiin.

 

Yhdysvaltain Psykoanalyyttinen yhdistys on tilannut tieteelliseltä toimikunnaltaan (Scientific

Activities Committee) mittavan tutkimuksen, joka selvittelee homoseksuaalisuutta koskevan

kirjallisuuden tieteellistä validiteettia.

 

Pelkkä kirjallisuusluettelo on 69 sivua. Tutkimusraportti, joka julkaistaan ensi vuonna kirjana

Chicagon yliopiston painossa, eroaa jyrkästi sekä Bieberin että Socaridesin väitteistä, jotka koskevat

homoseksuaalisuutta ja psykopatologiaa sekä seksuaalisen suuntautumisen muuttamista koskevien

yritysten tehokkuutta. Raportissa painotetaan voimakkaasti sitä, että seksuaalinen suuntautuminen ja

mielenterveys ovat itsenäisiä ulottuvuuksia (Cohler, painossa).

 

Toinen osoitus tri Socaridesin vaikutuksesta amerikkalaiseen psykoanalyysiin olisi hänen suhteensa

psykoanalyyttisiin  järjestöihin. Ensiksikään hänellä ei ole opetusvirkaa missään järjestöihin

sidoksissa olevassa koulutuslaitoksessa. Toiseksi, hän on hävinnyt jokaisen taistelun, jonka hän on

käynyt pyrkiessään itsepintaisesti estämään homoseksuaalien hyväksymisen psykoanalyytikoiksi.

Hän epäonnistui yrittäessään kumota syrjinnän kieltävää toimintaperiaatetta koskevan

julkilausuman vuosina 1991 -1992. Hänen yrityksensä muokata toimintaperiaatetta myöhemmin

pidetyssä kokouksessa torjuttiin niin ikään selkeästi. Kolmanneksi, vuonna 1996 Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen toimeenpaneva neuvosto joutui pyytämään lakimiestään

varoittamaan tri Socaridesia, jotta tämä lopettaisi yhdistyksen homoseksuaalisuutta koskevan

kannan esittämisen väärässä valossa. Varoituskirjeessä uhattiin oikeustoimilla, mikäli Socarides

jatkaisi teoriansa esittämistä ikään kuin se olisi Yhdysvaltain Psykoanalyyttisen yhdistyksen

virallinen kanta (kirje Charles W. Socaridesille 11.4.1996, lähettäjä JoAnn E. Macbeth, Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen lakimies; ks. myös "Executive Committee Supports Committee on

Homosexual Issues", The American Psychoanalyst (1997) 3l(2):s.2) ja homoseksuaalisuutta

(koskevia kysymyksiä käsittelevän toimikunnan raportti, ”Report to Board and Council", toukokuu

1996.

 

Vaikka nämä ovat tietyssä mielessä pikemminkin poliittisia kuin tieteellisiä kiistoja, kyseiset

kannanotot kuvastavat itse kunkin näkemystä homoseksuaalisuudesta. Tri Socaridesin kanta

perustuu uskomukseen, että "Homoseksuaalinen ihminen, olipa hänen sopeutumis- ja

toimintatasonsa muilla elämän alueilla millainen tahansa, on vaikeasti vajavainen kaikkein

tärkeimmällä osa-alueella -ihmissuhteissa" (1993, s. 3). Tällaisten lausuntojen perusteella hän

vastustaa homoseksuaalisten miesten ja naisten hyväksymistä psykoanalyytikoiksi. Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisen yhdistyksen jäsenet ovat selkeästi torjuneet tämän perusajatuksen äänestäessään

syrjintää vastaan.

 

Sen jälkeen kun tri Socaridesin vaikutusvalta psykoanalyytikkoyhteisössä heikkeni, hän oli mukana

perustamassa kansallista homoseksuaalisuuden tutkimus- ja hoitoyhdistystä (National Association

for Research and Therapy of Homosexuality, NARTH) ja toimii nyt sen puheenjohtajana.

 

Jäsenkuntaan kuuluu muutamia psykoanalyytikkoja, mutta suurimmaksi osaksi terapeutteja ja

neuvojia, ja järjestö näyttää vetoavan enemmän uskonnolliseen "ex-homojen" liikkeeseen kuin

psykoanalyyttisiin ajattelijoihin. Lisäksi tri Socarides on antanut valaehtoisia lausuntoja useissa

oikeudenkäynneissä antaen tukensa niille, jotka pyrkivät rajoittamaan homoseksuaalien

kansalaisoikeuksia ja säilyttämään lait, joissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu. Tämä saattaa

hänet melko omituiseen asemaan, jossa hän väittää, että homoseksuaalit ovat sairaita, ja vaatii

samalla, että heidät tulisi pidättää ja asettaa vankeuteen, koska he käyttäytyvät tämän "sairauden"

mukaisesti. Samoin kuin hänen räikeät sanomalehtiartikkelinsa, joissa hän vastustaa

"homoaktivistiliikettä" ja varoittaa, että "he" tuhoavat sivilisaation, hänen vuonna 1995 julkaistu

maallikkoyleisölle kirjoitettu kirjansa Homosexuality: A Freedom Too Far (Homoseksuaalisuus:

liian pitkälle menevää vapautta) voidaan mielestäni luokitella ilkeämieliseksi homoseksuaaleja

vastaan suunnatuksi häväistyskirjoitukseksi.

 

Tri Socarides vaikutti laajalti homoseksuaalisuutta koskevaan psykoanalyyttiseen ajatteluun 1970-

luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Mielestäni tätä vaikutusta tuskin enää on lukuun ottamatta pientä

ja hupenevaa seuraajien joukkoa. Ymmärtääkseni tämä muutos on seurausta (1) siltä, että hänen

tieteellinen ajattelunsa ei kestä sen uuden avoimuuden mukanaan tuomaa haastetta, jolla

psykoanalyytikot tarkastelevat vanhojen homoseksuaalisuutta koskevien käsitysten

paikkansapitävyyttä ja (2) niiden homoseksuaaleja vastaan suunnattujen kannanottojen kielteisestä

vaikutuksesta, joita hän on ajanut Yhdysvaltain Psykoanalyyttisessä yhdistyksessä,

oikeusjärjestelmässä ja uutisvälineissä.

 

Omasta näkökulmastani henkilönä, joka on sekä valittu että nimitetty johtaviin toimiin Yhdysvaltain

Psykoanalyyttisessä yhdistyksessä, harkittu mielipiteeni on, että Irving Bieberin työ muistetaan

vanhentuneena ja erheellisenä palasena historiaa ja että Charles Socarides on itse omilla toimillaan

tuhonnut maineensa psykoanalyytikkona. Useimmat psykoanalyytikot Yhdysvalloissa pitävät

nykyään tri Socaridesin teorioita epäluotettavina, vahvistamattomina ja nykytiedon valossa

paikkansa pitämättöminä. Useimmat hänen homovastaista poliittista toimintaansa seuranneet

psykoanalyytikot pitävät hänen toimintaansa arvoa alentavana ellei suorastaan halveksittavana.

 

Toivon, että näistä tiedoista ja näkemyksestäni on apua nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa.

 

 

Annan tarvittaessa mielelläni apua myös jatkossa.

 

Kunnioittaen

 

Ralph Roughton, M.D. (lääket. lis.)

 

KIRJALLISUUS:

 

Bieber, I. (1965). Clinical aspects of male homosexuality. In Sexual Inversion: The Multiple Roots

of Homosexuality, J. Marmor, toim. New York: Basic Books, ss. 248-267.

 

Bieber, I. (1973). A discussion of "Homosexuality: the ethical challenge," Journal of Consulting

and C1inical Psychology, 44:163 -166.

 

Coh1er, B. (2000). Sexual Identity and Life-Course: Implications for Psychoanalytic Study and

Intervention. Chicago: Univ. of Chicago Press, painossa.

 

Socarides, C. (1973). Sexual perversion and the fear of engulfment. Int. J Psychoanal., 51:341-349.

 

Socarides, C. (1993) Affidavit of Charles W. Socarides, M.D. District Court, City and County of

Denver, Colorado. Case No. 92 CV 7223. Evans vs, Romer. Also in Sexual Politics and

scientific logic: J. of psychohistory, 19: 307-329.

 

Socarides, C. (1995) Homosexuality: A Freedom Too Far. A Psychoanalyst Answers 1000

Questions about Causes and Cure and the Impact of the Gay Rights Movement

On American Society. Phoenix, AR: Margrave Books.

 

--

Oheen liitetyn asiakirjan suomennoksen vakuudeksi

 

Vantaalla, 29. marraskuuta 1999

 

Kristiina Kemppainen

virallinen kääntäjä