| ASIANAJOTOIMISTO
MATTI WUORI KY TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUDELLE 44. Osasto Vastine rikosasiassa R 9912368 Pääkäsittely 3.12.1999 Vastaaja Olli Wilhelm Stålström
Vastaajan avustaja/asiamies ja
Vastapuolet Kihlakunnansyyttäjä Leena Koivuniemi;
Asia Solvaus 20.11.1997 Tampere Syyte 10.9.1999 Dnro 9912371; RL 27:3 Esitutkinta 6070/JPTIS/310251198
VASTINE
VAATIMUKSET 1) Syyte on hylättävä perusteettomana, aiheettomana ja toteennäyttämättömänä. 2) Syyttäjän muut vaatimukset on hylättävä
perusteettomina ja
3) Korvausvaatimukset on hylättävä sekä perusteettomina
että myös
4) Stålströmin puolustautumisesta aiheutuvat välttämättömät
ja kohtuulliset oikeudenkäyntikuiut on oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n nojalla määrättävä
korvattaviksi alioikeuskäsittelyn päättyessä esitettävän
laskun mukaisesti, ellei vastaajalle myönnetä jutussa maksutonta
oikeudenkäyntiä ja hänelle siinä määrätä
oikeudenkäyntiavustajaa.
PERUSTEET Syytteen mukaan Olli Stålström on syyllistynyt solvaukseen, kun hän on väitöskirjassaan eri yhteyksissä todennut, että Kaija Eerola on vuonna 1996 julkaistussa Lääkärikeskus ?nimiseen kirjaan kirjoittamassaan artikkelissa ollut henkilökohtaisesti sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on vihan väline, kohdehäiriö, perversio ja sairaus. Lisäksi väitöskirjan ensimmäisessä painoksessa Stålström on käyttänyt Eerolasta psykiatrisena asiantuntijana sanan asiantuntija yhteydessä lainausmerkkejä. Sananvapaus on turvattu perustuslaissa. Rikoslain solvaussäännös
on yksi sananvapauden rajoituksista, jota sovellettaessa perusoikeusmyönteisen
laintulkinnan periaate tulee ottaa asianmukaisesti huomioon. Rikoslain
tulkintavaihtoehdoista on siten valittava se, joka parhaiten edistää
sananvapauden toteutumista (mm. PeV 211990 vp). Oikeuskirjallisuudessa
on yleisesti katsottu, että ilmaisuvapauden rajoitusten tulkinnassa
perusoikeutena turvattu sananvapaus on pääsääntö
ja rajoitus vastaavasti poikkeus. Niin ikään tulkittaessa sisällöltään
lainvastaiseksi epäiltyä viestiä, on tärkeää
tulkita viestejä suvaitsevasti. (Perusoikeudet, 1999),
Sananvapauden ydinalueeseen kuuluu oikeus ns. kulttuurikritiikkiin eli julkiseen arvosteluun, joka kohdistuu henkilön menettelyyn tieteessä, taiteessa tai muussa näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa. Tällaisissa tehtävissä toimivat henkilöt ovat suorastaan velvollisia sietämään heidän julkiseen toimintaansa kohdistuvaa ankaraakin arvostelua ilman että rikoslain kunnianloukkaussäännökset tulevat kysymykseen. Esimerkiksi Oulun raastuvanoikeus on 13.1.1978 antamassaan tuomiossa hylännyt syytteen herjauksesta ja todennut seuraavaa: Tiedeyhteisössä oleva tiedemies on velvollinen alistumaan erittäin voimakkaaseen arvosteluun silloinkin kun se selvästi vahingoittaa arvostelun kohteen yhteiskunnallista mainetta, tiedemiehen sosiaalista arvoa ja hänen tieteellistä merkitystään sekä tuntuu miten kipeänä ja loukkaavana tai epäoikeudenmukaisena tahansa." Tiedemaailmassa arvostelu on välttämätöntä jo pelkästään eri tieteenalojen kehittymisen kannalta. Oikeuskirjallisuuden mukaan kunnianloukkaussäännöt sallivat sellaisen tieteellisen kritiikin, joka on arvostelun kohdetta halventava, sillä edellytyksellä, että kritiikin tarkoituksena ei ole loukata tutkijan kunniaa. (Eero Backmanin artikkeli "Kan vetenskaplig kritik vara ärekränkning", NTfK 1994, s. 28). Esimerkiksi tutkijan arviointi "epä-älylliseksi" on arvostelijan mielipide tieteellisestä tuotteesta eikä henkilökohtainen arvio tieteenharjoittajasta. (Rikosoikeus 1999, s. 591). Kritiikki voi olla kunniaa loukkaavaa vain jos kritiikin olennainen päämotiivi ei ole tieteellinen, vaan sen tarkoituksena on loukata; jos arvostelu ei loukkaa vain tutkijan esitystä, vaan pääasiassa hänen persoonallisuuttaan; tai jos arvostelija esittää valheellisia väitteitä (esim. tutkimustulosten väärentämisestä), joiden tarkoituksena on asettaa toinen muiden halveksunnan kohteeksi. (Näin Backman artikkelissaan). Mistään edellä mainituista ei ole kysymys Olli Stålströmin kohdalla. Kritiikin asiayhteys ja päämotiivi on ollut puhtaasti tieteellinen, onhan kysymyksessä hyvän arvosanan saanut tohtorin väitöskirja. Stålström on väitöskirjassaan arvostellut Kaija Eerolan Lääkärikeskus -nimiseen kirjaan kirjoittamaa artikkelia, ei Kaija Eerolaa henkilökohtaisesti (ad hominem). Niin ikään perusteellinen ja analyyttinen kritiikki voi tuskin loukata kenenkään kunniaa rikosoikeudellisessa mielessä, vaikka se sisältäisikin joitakin ilkeitä tai poleemisia kohtia (Backman, s. 30). Myös Kaija Eerola itse on myöntänyt Stålströmin kritiikin asiallisuuden kirjeessään 4.12.1995 Hilkka Opakselle, jossa hän on suositellut artikkelin tekstiin vielä lisäkorjauksia, "koska niitä toivotaan", Solvausprosessit eivät kuulu tieteelliseen keskusteluun, diskurssiin tai väittelyyn, joiden kohdalla vallitsee universaali ja kaikelle tieteelliselle kehitykselle elintärkeä ja välttämätön tieteen vapauden ja autonomian periaate. Länsimainen ajatuksen ja sananvapaus, joka kiteytyy YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen eli ns. KP?sopimuksen 19 artiklan mutta etenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan määräyksiin ja niiden vakiintuneeseen ja varsin laajaan tulkintakäytäntöön ?johon puolestaan nojauduttiin valmistettaessa vuoden 1995 perusoikeusuudistusta ja siihen kuuluvaa hallitusmuodon 10 §:ää ? ja joka oikeuttaa vain sellaiset rajoitukset jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa, on siten tieteellisessä keskustelussa ja väittelyssä voimassa aivan erityisesti, ja siis turvattu a fortiori. Syyttäjän rangaistusvaatimus, johon Eerola on yhtynyt, sekä syyttäjän vaatimus väitöskirjan kappaleiden tai kappaleiden osien sekä laattojen ja kaavojen tai niiden osien tuomitsemisesta valtiolle menetetyiksi ja käyttämättömyyteen saattamisesta, on samalla suhteellisuusperiaatteen vastainen. Rangaistuksella ja menettämisseuraamuksella olisi kauaskantoinen kielteinen vaikutus tieteellisen keskustelun vapauteen. Kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja länsimaisessa vertailussa se olisi ratkaisuna ainutlaatuinen ja ennakkotapauksellinen. Lisäksi on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanta, jonka mukaan julkisella vallalla on velvollisuus pidättäytyä rikosoikeudellisiin keinoihin turvautumisesta etenkin silloin, kun käytettävissä on muita keinoja vastata (perusteettomaankin) arvosteluun. Kaija Eerola olisi halutessaan voinut vastata StåIströmin arvosteluun osallistumalla tiedemaailman sisällä käytävään keskusteluun tai esittämällä esim. lehdistölle oman näkökulmansa asiassa. Tätä hän ei kuitenkaan ole tehnyt, vaikka hänellä olisi ollut siihen tosiasiallinen mahdollisuus. Stålströmiin kohdistetut vaatimukset on jo edellä kerrotuista syistä hylättävä. Syytteen ja muiden vaatimusperusteiden sisällön ja semanttisista virheellisyyksistä lausumme tarvittaessa yksityiskohtaisesti myöhemmin. Tältä osin jutussa on käsityksemme mukaan lisäksi varauduttava mahdollisesti laajaankin todisteluun. Samoin tullaan tarkemmin lausumaan syytteen teko?otsikoinnin mukaisesta rikoksen rakenteesta ja muista teonkuvauksen ja tosiseikaston rikosoikeudelliseen arvosteluun vaikuttavista seikoista kokonaisuudessaan. Helsingissä lokakuun 18. päivänä 1999 Matti Wuori asianajaja, Helsinki Olli Stålströmin avustajana
/ asiamiehenä
|