Tarja Halonen oli rohkea sovittelija jo Setan alkuvuosina

Taustaa

Haluaisin tuoda esiin oman kokemusperäisen näkökulmani Tarja Halosen toimintaan Setassa. Olin niiden aktivistien joukossa, jotka pyysivät Tarja Halosta Setan 5-vuotisjuhlan puhujaksi vuonna 1979 sekä sen jälkeen Setan puheenjohtajaksi, ja toimin hänen kanssaan kiinteässä yhteistyössä. Ihailen hänen moraalista rohkeuttaan tulla puolustamaan sorrettua vähemmistöä toimien tasavertaisesti rinta rinnan oikeuksistaan taistelevien kanssa.

Selvitän aluksi oman liittymäkohtani Tarjaan ja Setaan. Olin itse alusta asti Setan aktivisti, sen ensimmäisen varsinaisen hallituksen varapuheenjohtaja kesästä 1974 lähtien ja Seta-lehden toimittaja, toimitussihteeri tai päätoimittaja 1970-luvun loppuun. Olin myös Setan periaateohjelmatyöryhmän (1974–76) koordinaattori sekä hallituksen jäsen Setan ensimmäisinä vuosina ja osallistuin vahvasti Setan ensimmäisen vuosikymmenen linjanvetoon ja julkaisupolitiikkaan. Sen jälkeen siirryin aids-työhön ja psykiatrisen sairausleiman kritiikkiin 1980- ja 1990-luvuilla sekä tasavertaisuutta edistävään verkkojulkaisemiseen 2000-luvulla.

Tutkijana ja toimittajana otin osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, dokumentoin, nauhoitin ja kuvasin Setan ensimmäisen vuosikymmenen toimintaa. Olen arkistoinut keskeisiä dokumentteja noilta vuosilta ja myöhemmin ohjasin sosiologian opettajana gradutyön, jossa tekijä haastatteli ensimmäisten vuosien naisaktivisteja. Tämä gradu (Manner, 2003) julkaistaan verkkolehden FinnQueer liitekirjana helmikuussa 2006.

FinnQueer-verkkolehden sivuilla on jo useita artikkeleita, joissa tarkastellaan Setan historiaa nimenomaan itse aktivistien kannalta. Näistä keskeisin on Setan entisen pääsihteerin Jussi Nissisen ja minun kirjoittama artikkeli Setan historiasta ja toiminnasta suomeksi (1) ja ruotsiksi (2) samoin kuin Setan ensimmäisen julkisen seminaarin litterointi (3), jossa mm. Tarja Halonen puhui syyskuussa 1974. Aktivistitoverini Setasta ja nykyinen Sapfo-listan webmistress ja Tarja Halosen hallitustoveri Eva Isaksson on julkaissut kuvallisen verkkoartikkelin Tarja Halosen toiminnasta Setan puheenjohtajana (4). Suomalaisen lesbo- ja homohistorian tutkija Kati Mustola on julkaissut Setan lyhyen historian Setan kotisivulla (5). Setan pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma Hentilä on myös julkaissut Setan lyhyen historian (6). Setan edeltäjän, Psyke ry:n pitkäaikainen johtohahmo Veli Hyvärinen on omalta osaltaan kertonut muutosvaiheesta (9). Kronologiset tosiasiat

On tunnettu tosiasia, että Tarja Halonen oli yksi Seksuaalipoliittisen yhdistyksen (Sexpo) perustajajäseniä vuonna 1969, samana vuonna kuin Suomen ensimmäinen seksuaalivähemmistöjen järjestö (Psyke) perustettiin. Molempien järjestöjen taustalla vaikutti 1960-lukulainen opiskelijaradikalismi ja mm. Marraskuun liike, jossa näkyvinä toimijoina olivat mm. Ilkka Taipale ja Claes Andersson. Järjestökentissä tapahtui kuitenkin nopeaa muutosta ja eriytymistä erilaisten aatteellisten virtausten välillä. Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry eriytyi Psykestä vuonna 1974, koska sen aktivistit kokivat vanhan järjestön jääneen konservatiiviseksi ja muuttunen pelkäksi yhdessäolojärjestöksi. Samalla tavoin kuin Psyke, myös radikaalin periaateohjelman omannut Sexpo muuttui kielteiseksi ja kaksinaismoralistiseksi suhteessa seksuaalisiin vähemmistöihin.

Setan ensimmäinen paneeli 1974

Tämän historiallisen taustan johdosta työsyrjintäasiat, sananvapaus ja psykiatrisen sairausleiman kritiikki olivat Setan ensi vuosien toiminnan keskeinen sisältö. Setan ensimmäinen julkinen esiintyminen järjestettiin näiden teemojen ympärille 29.9.1974 Koiton juhlasalissa. Koska pääteema oli työsyrjintä, halusimme saada mukaan juuri työsuhdeasioihin perehtyneen juristin. Tiesimme, että Sexpon perustajajäsen ja vuodesta 1970 SAK:n lakimiehenä toiminut Tarja Halonen suhtautuisi myönteisesti asiaamme ja kutsuimme hänet.

Paneeliin oli kutsuttu puhujiksi asiantuntijoina ja järjestöjen edustajina Tarja Halosen lisäksi seuraavat: varatuomari Herbert Gumpler, joka kertoi lesboja ja homoja kohtaan esiintyvästä kiristyksestä ja työsyrjinnästä, psykiatri Pekka Salmimies, joka esitti tieteellistä kritiikkiä ajankohtana vallinnutta sensuurilakia ja sen taustana olevaa viettelyteoriaa kohtaan, teologi Ulf Särs, josta myöhemmin tuli parisuhdelakia kannattavan teologisen Yhteysryhmän jäsen, Suomen Mielenterveysseuran edustaja Kai Sievers, josta myöhemmin tuli perusteoksen Rakkauden monet kasvot toinen toimittaja yhdessä minun kanssani sekä Kouluhallituksen ihmissuhde- ja seksuaalikasvatustyöryhmän puheenjohtaja Tuttu Nurmiaho.

Omassa alustuksessaan Tarja Halonen kertoi olevansa tilaisuudessa SAK:n oikeudellisen osaston juristina ja SAK:n sosiaalivaliokunnan jäsenenä. Hän kertoi aluksi senaikaisesta tilanteesta, jolloin työhönottotilanteessa kaikenlainen syrjintä, kohdistui se sitten seksuaalisiin ominaisuuksiin tai poliittisiin mielipiteisiin tai mihin tahansa vastaaviin ominaisuuksiin, oli mahdollista. Ainoastaan rotusyrjintä oli erikseen kiellettyä lailla.

Halonen ehdotti, että työlainsäädäntö pitäisi mitä pikimmin ulottaa myös työhönottotilannetta koskevaksi. Halosen mukaan työssäolotilannetta suojaa jossakin määrin työsopimuslain 17. pykälän 3. momentti, jossa työnantajaa kielletään kohtelemasta työntekijöitä eri lailla syntyperän, uskonnon, sukupuolen, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan tai muun siihen verrattavan seikan takia.

Halonen päätti avauspuheenvuoronsa toteamalla:

”Kaiken kaikkiaan sanoisin yhteenvetona, että siitä huolimatta, ettei ammattiyhdistysliikkeellä ja SAK:lla ole seksuaalisesta tasa-arvosta mitään erityisohjelmaa, ammattiyhdistysliikkeen muut ohjelmat ja sen rooli työntekijöiden etujen ajamisessa työsuhteessa mielestäni asettaa erittäin selvästi ammattiyhdistysliikkeelle velvoitteita tämänkin asian valvomisessa. Itse sanoisin, että on erittäin vaarallista, että työnantajat ottavat määräysvaltaa tällaisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, koska tällaiset asenteet leviävät erittäin nopeasti alueelta toiselle” (7).

Tarja Halonen SETA-lehden lakinumerossa 5/1975

Kun Reijo Härkönen oli SETA-lehden päätoimittaja ja minä toimitussihteerinä, teimme teemanumeron lainuudistuksesta, jossa teimme yhteenvetoa Setan vaatimuksista juridisen tasavertaisuuden suhteen. Pääkirjoituksessa vedotaan Setan vuosikokouksen julkilausumaan 25.10.1975, jonka mukaan

”Homoseksuaalien oikeusturva on tällä hetkellä olematon - - - työstä erottaminen, julkinen panettelu ja solvaaminen, jopa pahoinpitelyt ja itsemurhiin johtaneet painostukset ovat yhä homoseksuaalien arkipäivää”.

Olin tehnyt samaan numeroon oikeusministeri Inkeri Anttilan haastattelun yhdessä päätoimittaja Härkösen kanssa. Anttilan kanta oli pessimistinen. Hän totesi:

”Eettisesti ei voi olla oikein, että ketään syrjitään pelkästään synnynnäisen tai muuten pysyväisluonteisen ominaisuuden perusteella. Sukupuolisuuntausta koskevan syrjintäkiellon saaminen lakiin on kuitenkin poliittisesti varsin epätodennäköistä”. (Seta-lehti 5/1975, 4-5).

Tämän jälkeen on koko aukeaman kokoinen Tarja Halosen haastattelu otsikolla ”Ilman toimintaa ei syrjintä lopu”. Haastattelussa Halosella on jämäkkä ja kannustava kanta:

”Ei saa sanoa ettei jaksa tai halua tai uskalla. Seksuaalivähemmistöjen osalta pidän tätä tärkeänä ohjeena siksi, että irtisanomiset eivät ole laillisia, ja koska syyt ovat sellaisia joista työväenliikkeessäkin usein puhutaan kuiskaten. Tämä on myös ay-väen opettamista. Seksuaalivähemmistöille ei voi antaa apua, ellei asiasta puhuta. Asenteet on taottu niin vahvoiksi homoseksuaalisuutta vastaan, että työväenliikkeessäkin on hyvin paljon ennakkoluuloisuutta, sanoo Tarja Halonen” (Seta-lehti 5/1975, 7.)

Tarja Halonen suhtautui toiveikkaasti tulevaisuuteen, mutta edellytti avointa toimintaa. Hän oli tyytyväinen siitä, että Seppo Kivistö uskalsi tehdä irtisanomisestaan julkisen asian ja protestoida. Hän toisti SAK:n kannan, jonka mukaan

”Olemme [SAK] johdonmukaisesti vastustaneet kaikkia yrityksiä sekoittaa työntekijän yksityiselämä hänen työsuhteensa mittaamiseen. Kun on kysymys homoseksuaalisuudesta, joka on täysin lakiemme mukaista ja luonnollista, kantamme on entistäkin lujempi, sanoo oik. kand. Tarja Halonen”. (Seta-lehti 5/1975, 7).

Seta-lehden artikkelissa Tarja Halonen totesi, että Työsopimuslain 17§:ssä jo kielletään syrjintä syntyperän, uskonnon, sukupuolen, iän, poliittisen tai ammattiyhdistystoiminnan taikka muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Halonen kannusti toimimaan siten, että työlainsäädäntöä täsmennetään lisäämällä siihen syrjintäkielto seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Setan periaateohjelma (Seta-lehti 2/1976)

Olin Seta-lehden toimittajuuden lisäksi Setan periaateohjelmaa työstävän toimikunnan vetäjä vuosina 1974–76. Setan historiallisen taustan ja senhetkisen tilanteen vuoksi silloin olivat pinnalla lainsäädännön ja psykiatrisen sairausluokituksen uudistaminen siten, että niihin sisäänrakennettu homojen ja lesbojen syrjintä saataisiin poistetuksi. Tarja Halosenkin ohjeiden mukaisesti lisäsimme siihen vaatimukset juridisesta tasavertaisuudesta sekä syrjintäkiellosta työlainsäädäntöön.

Setan periaateohjelmaan kirjatut vaatimukset toteutettiin vuonna 1995, kun Suomen perustuslakiin lisättiin seksuaalinen suuntautuminen syrjintäkiellon perusteena ja kun seksuaalirikoslaki tasavertaistettiin ja sensuuripykälä vihdoin poistettiin vuonna 1999.

Jo vuoden 1976 periaateohjelmassa vaadimme, että ”pysyvä homoseksuaalinen suhde asetetaan oikeudellisesti tasavertaiseksi pysyvän heteroseksuaalisen suhteen kanssa” (Seta-lehti 2/1976, ohjelmaliite). Siinä oli alku vuonna 2002 voimaan astuneelle parisuhdelaille.

Voidaan siis todeta, että Setan periaateohjelman kaikki juridista tasavertaisuutta koskevat ohjelmakohdat on täytetty (adoptiokysymystä tai avusteista lisääntymistä emme 1970-luvulla osanneet vielä edes ajatella). Periaateohjelmatyöryhmän vetäjänä arvioisin, että Tarja Halosella oli suuri merkitys ystävällisenä ulkopuolisena juridisena asiantuntijana meille, jotka teimme itse varsinaisen jalkatyön.

Tarja Halosen haastattelu pelasti minut työsyrjinnältä 1978

Minulla on myönteinen henkilökohtainen kokemus siitä, miten Seta-lehdessä 2/1976 julkaisemamme Tarja Halosen haastattelu suojeli minua työsyrjinnältä. Juuri ennen Setaan tuloani olin saanut Nokia Elektroniikasta aluevientipäällikön paikan. Se tuntui aluksi nuoren miehen unelmapaikalta: kiertelin Afrikkaa ja Lähi-itää pioneerina tekemässä markkinatutkimusta ja aloin vähitellen saada kauppoja Etiopiaan ja Irakiin. Työtoverini pitivät minusta koska olen ahkera ja ystävällinen. Ystävystyin osastoni sihteerien kanssa ja kutsuin heitä Kaustisen musiikkijuhliin, joissa silloinen kumppanini oli ohjaamassa kavalkadia. Suurin osa esimiestason miehistä suhtautui asiallisesti minuun.

Kuitenkin 1970-luvun lopulla vientiosaston esimieheksi tuli Suomen raamattuvyöhykkeeltä, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin oleva papin poika. Tämä esimies otti minut puhutteluun, kertoi saaneensa selville, että asun miehen kanssa. Hän vaati selitystä asialle. Kerroin, että monet naiskollegat olivat jo tavanneet kumppanini kansanmusiikin merkeissä. Totesin, etten ymmärrä miksi minun pitäisi antaa selitystä siitä, kenen kanssa asun. Olin varmuuden vuoksi pitänyt Tarja Halosen haastattelun sisältävää Seta-lehteä työpöytäni laatikossa tällaisten tilanteiden varalta. Annoin esimiehelleni lehden ja pyysin häntä palaamaan asiaan luettuaan sen.

Jatkokeskustelua ei kuitenkaan tarvittu, koska esimieheni siirrettiin toisiin tehtäviin ihmisten johtamisesta koneiden ja laitteiden joukkoon; häntä alaiset olivat yleensäkin pitäneet autoritaarisena ja komentelevana.

Tapahtuma pelästytti minut kuitenkin melkoisesti, koska silloin ei olisi ollut mitään suojaa syrjintää vastaan. Se vauhditti lähtöäni liikemaailmasta sosiologian opiskelijaksi vuonna 1981, vaikka uusi esimieheni oli erittäin reilu ja jopa kommentoi viimeisenä vuotenani kirjoittamaani ensimmäistä tieteellistä käsikirjoitusta homoseksuaalisuuden psykiatrisesta sorrosta (Querulous Paranoia, Australian and New Zealand Journal of Psychiatry, 1980).

Uusi esimieheni Nokialla oli hyvin reilu ja arvosti minua. Olimme tehneet atomifysiikan laboratoriokokeet työparina aivan TKK:lla opiskelun alkuvaiheessa. Vaikka uusi esimieheni ymmärsi haluni lähteä tekemään tasa-arvotyötä Setaan, hän pyysi minua jäämään tehtävääni Nokia Elektroniikassa. Kiitin, mutta totesin, että haluan lähteä tekemään kutsumustyötä. Tämä esimies tuli sittemmin väitöstilaisuuteni yhteydessä järjestämääni Nokian aikaisille kollegoilleni järjestämään tilaisuuteen.

Tarja Halosen tulo Setan puheenjohtajaksi 1980 aikalaisaktivistin silmin

Tarja Halosen tulo Setan puheenjohtajaksi vuonna 1980 on ollut monen spekulaation aiheena. Nämä ovat usein perustuneet ennakkoluuloille, väärinkäsityksiin tai poliittisen loanheittoon. Usein on tehty oikosulkupäätelmiä, joiden mukaan Setan jäsenen tai puheenjohtajan tulisi olla itse lesbo tai homo. Tämä ei edes Setan omien toimintaperiaatteiden mukaan pidä paikkaansa. Heti alusta saakka omaksuimme ns. integraation periaatteen, jonka mukaan pyrimme yhteistyöhön kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka kannattavat seksuaalisen tasavertaisuuden periaatetta, riippumatta yksilön omasta suuntautumisesta.

Keskeinen iskulauseemme alkuvuosina oli ”konfrontaation kautta integraatioon”, jonka olimme saaneet Suomessa vuonna 1971 vierailleelta hollantilaiselta tasavertaisuusliikkeiden uranuurtajalta Benno Premselalta (8).

Tämä tarkoitti käytännössä avointa ja suoraa toimintaa syrjintää ja salailua vastaan tavoitteena sellainen yhteiskunta, jossa seksuaalisuudeltaan erilaiset ihmiset elävät rinnakkain, vastakohtana sisäänlämpiäville erilliskulttuureille. Tätä periaatetta toteutimme käytännössä kutsumalla myös tasavertaisuutta kannattavia heteroita toimintaamme. Meillä oli muutamia setalaisten vanhempia mukana toiminnassa. Tunnetuimpia hallituksen heterojäseniä alkuvuosilta oli esim. Setan perustajajäsenen Kimmo Kahran äiti, tunnettu näyttelijä Eila Rinne.

Muitakin heterojäseniä oli mukana Setan alkuvaiheen toiminnassa, mm. minä toin Nokian insinöörinä toimiessani mukanani Nokia Elektroniikan silloisen länsivientiosaston sihteerin, joka auttoi Setan sihteeritoiminnoissa. Tällaiseen ilmapiiriin oli myös heteron luontevaa tulla mukaan.

Pidän itse tärkeimpänä syynä siihen, miksi pyysimme kolmea heteroa peräkkäin puheenjohtajiksi (Bo Ahlfors, Leo Hertzberg ja Tarja Halonen) vasta muotoutuvan järjestön sisällä käytyjä linjanvetokiistoja, jotka uhkasivat hajottaa järjestön. Näiden kiistojen asiasisältönä oli mm. miten suhtautua sensaatiolehdistöön, asevelvollisuuteen (koska alkuvuosina oli mahdollista saada vapautus homoleiman perusteella), psykoanalyyttiseen teoriaan, sairausleimaan ja lesbojen/naisten asemaan Setan toiminnassa. Jotkut lesboaktivistit kokivat monen homomiehen suhtautuvan alentuvasti ja kielteisesti naisiin. Toisaalta jotkut separatistilesbot eivät halunneet tehdä yhteistyötä edes myönteisesti suhtautuvien miesaktivistien kanssa. Toisaalta keskeiset lesboaktivistit tulivat hyvin toimeen monien miesaktivistien (esim. minun) kanssa, jota separatistifeministit taas eivät katsoneet hyvällä. Siinä vaiheessa Setassa tuntui vallitsevan kaikkien sota kaikkia vastaan.

Kun nämä asialliset erimielisyydet vielä liittyivät henkilösuhteisiin, seurauksena oli repiviä kiistoja muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Olin läheisen työtoverini, puheenjohtaja Marita Kuokkasen (1976–78) kanssa itse yksi niistä, jotka pitivät välttämättömänä pyytää ulkopuolista apua, ettei järjestö olisi hajottanut itseään. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska ulkopuolisten henkilöiden tulo puheenjohtajiksi rauhoitti tilannetta.

Bo Ahlforsilla oli laaja näköala yhteiskuntaan ja tiedotusvälineisiin, koska hän oli Yleisradion tiedotustutkija. Leo Hertzberg oli tunnettu juristi, jonka kanssa tein YK:n Ihmisoikeuskomitealle kantelun vuonna 1978 Suomen lainsäädännössä olevasta sensuurilaista. Tarja Halosella taas oli erinomainen näkemys juridisesta tasavertaisuudesta ja työsyrjinnän kieltämisestä.

Tarja Halosen oma kertomus Setan johtoon tulostaan 1980

Tarja Halonen kertoo oman näkemyksensä tulostaan Setan puheenjohtajaksi Hannu Lehtilän toimittamassa teoksessa Tarja Halonen – Yksi meistä lokakuussa 2005 (Otava 2005).

Teoksessa Halonen kertoo toiminnastaan erilaisissa vähemmistöjen (mm. romanit, pakolaiset) oikeuksia puolustavissa liikkeissä. Hänen solidaarisuustyönsä alkoi toiminnasta SYL:ssä, SAK:ssa ja pääministeri Kalevi Sorsan avustajana. Nuoren Tarja Halosen kansainväliset kontaktit olivat vahvasti kallellaan läntiseen solidaarisuustyöhön ja hän kertoi saaneensa kovan rokotuksen taistolaisia vastaan.

Halosen toiminnan eettinen lähtökohta on hänen oman kertomuksensa mukaan Setlementtiliikkeessä, jonka tavoitteena on edistää ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta, kristillistä vastuuntuntoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Hän kertoo Lehtilän kirjassa järjestösotien sovittelijan roolistaan jo paljon ennen Setaa. Hänet vedettiin teatterimaailmaan mukaan ay-juristina 1970-luvulla kulttuuritaistolaisuuden eläessä kuuminta vaihettaan. Poliittisesti kulttuuritaistolaiset pitivät itseään tiedostavana etujoukkona ja suunnan näyttäjinä. Poliittisista vastustajista pahimpina pidettiin vanhan luokkataisteluopin mukaan luokkapettureita eli porvarien kanssa sopuilevia sosialidemokraatteja.

Halonen pystyi rauhoittamaan teatteriväen sisällä käydyn taistelun, jossa käytettiin kaikki keinot ay-etujen ajamiseksi, kokousten aikojen ja paikkojen muuttamista ja junttaporukoiden keräämistä. Halonen toteaa kirjassa veikeästi, etteivät kiistelevät osapuolet edes huomanneet, että sovittelija oli demari.

Tarja Halonen kertoo toimineensa Suomen Setlementtiliitto ry:n puheenjohtajana vuodesta 1989 lähtien. Tässäkin Tarja Halosen rooli sovinnontekijänä korostuu vielä Setan rauhoittamisen jälkeen. Kalliolan työ oli tavallaan hyvin alkukristillistä, koska solidaarisuustyössä joutui tekemään oikeaa, käytännön työtä. Setlementtiliike on aina tehnyt työtä alkoholistien auttamisessa, mutta nyt valittiin kohteeksi myös muita marginalisoituja ryhmiä, mm. maahanmuuttajat. Tarja Halosta pyydettiin liiton puheenjohtajaksi ja pyyntöä perusteltiin tarpeella saada ulkopuolinen puheenjohtaja, joka saisi eri ryhmät koottua yhteen.

Tarja Halonen toteaa monipuolisesta järjestötoiminnastaan, että siinä on aina ollut solidaarisuusteema – siis eettisyys. Aina on mukana ollut myös solidaarisuus ja yksilönvapaus, niiden kunnioittaminen ja yhteensovittaminen.

Lehtilän kirjassa Halonen toteaa: ”Minä löysin kuin imuri kaikki sellaiset järjestöt, joissa hoidettiin joitakin vähemmistökysymyksiä. Milloin puolustettiin joitakin vankilassa olleita, milloin romaneja, milloin oli kysymys miesten ja naisten tasa-arvosta, milloin kolmannen maailman auttamisesta”.

Hannu Lehtilän mukaan aktiivinen osallistuminen Setan toimintaan oli kova pala ja karsastuksen aihe ay-ympyröissä. Työ homojen ja lesbojen puolesta löi pitkäaikaisen leiman Haloseen, eikä siinä yhteydessä muistettu Setan ylevää perusajatusta; se perustettiin kannustamaan seksuaalisia vähemmistöjä avautumaan ja tulemaan mukaan yhteiskuntaan.

Tarja Halonen itse toteaa Setan ajastaan seuraavaa:

”Se oli tavattoman hienoa aikaa, ja onneksi ei sitten sattunut pahempia kömmähdyksiä. Niillä tarkoitan sitä, että asiat olivat aika vaikeita ja ne olivat aika alussa. Kun olin Helena Rannan – joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen YK-työnsä takia Bosnian joukkomurhien tutkijana – kanssa perustamassa Seksuaalipoliittista yhdistystä, SEXPOa, niin siinä puuhailtiin hyvin hienovaraisten asioiden kanssa. Osa siitä porukasta radikalisoitui ja perusti SETAn, Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n. Minä en ollut sitä perustamassa, mutta olin siinä myöhemmin mukana puheenjohtajana parin vuoden ajan 1970-luvulla. Siinä oli takana sellainen ruotsalainen idea, että kun ne eivät uskaltaneet tulla kaapeistaan ulos, niin juristit ja lääkärit auttaisivat näitä ihmisiä itse ottamaan asiat omiin käsiinsä. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että meidät kaikki leimattiin jollakin tavalla oudoiksi. Mutta kyllä se sitten vähitellen rupesi menemään.

Tunnen ison kasan kunniallisia virkamiehiä, jotka ovat kaappihomoja. Siis jotka eivät koskaan uskaltaneet itse tehdä mitään, mutta olivat tyytyväisiä, kun me hoidimme heidän asioitaan. Me olimme mielestämme edistyksellisiä kun hoidimme heidän asioitaan, mutta jonkinasteinen pettymys oli kun huomasi, etteivät monet heistä olleetkaan yhtään suvaitsevaisia muissa asioissa. Jos sanon varovasti, niin ihmisille näyttää riittävän yksi tai kaksi poikkeavaa ominaisuutta.

Sitten tuli vastaan sellainen ilmiö, että homon tai lesbon kaverina oleminen oli vaikeaa. Eli sitä joutui paljon kokemaan näitä vihjailuja, että ”onko se sittenkin”?

Nuorena naisena joutui eduskunnassakin kuulemaan kaikenlaisia ”kutsuja”. Ja kun niihin sitten sanoin EI, niin sitten sai kuulla: ’Ai niin, sinähän olet niitä SETAn lesboja’. Se oli sellainen ”viehättävä” tapa läiskäistä päin näköä. Vastasin heille: ’Ei, en ole lesbo. Minulla on vain kovat laatukriteerit.’ " (Lehtilä 2005, 154–155).

Yllä oleva kohta vastaa suurelta osin – joitakin pieniä epätarkkuuksia lukuun ottamatta - sitä kuvaa, mikä minulla itse eturintaman taistelua käyneenä aktivistina oli – Halosen sanoin – alkuvaiheen vaikeista asioista.

Yksi meistä - kahvilla ulkoministerin kanssa 1998

Tulin tuntemaan Tarja Halosen luontevan ja mutkattoman suhtautumisen lähimmäisiin moneen otteeseen yhteisen 30 vuoden aikana. Lämpimimmin koin tämän kun sattumalta törmäsin Tarja Haloseen senaatintorin varrella sijaitsevassa kahvilassa juuri joulun alla 1998. Kävin siellä usein, koska yliopiston päärakennus on aivan sen lähellä. Myös valtioneuvoston linna on Senaatintorin vastakkaisella puolella.

Kahvilaan tullessani kuulin iloisen kehotuksen tulla istumaan samaan pöytään. Tarkemmin katsoessani siellä oli ulkoministeri Tarja Halonen, joka viittoi minua istumaan samaan pöytään avopuolisonsa valiokuntaneuvos Arajärven kanssa. Kiitin Tarjaa väitöskirjani johdosta edellisenä vuonna lähettämästään onnittelusta. Tarja oli iloinen ja mutkaton, muistelimme lyhyesti yhteisiä aikoja ja vaihdoimme kuulumisia. Kerroin miten Setan toiminta on suureksi osaksi ollut menestyksellistä ja Suomi on saavuttamassa täyden tasa-arvon tässä asiassa ja jopa tulossa tasavertaisuuden mallimaaksi.

Kerroin miten tärkeänä me setalaiset olimme pitäneet Tarja Halosen antamaa tukea silloin kun me olimme luhistumaisillamme tasavertaisuustaistelun taakan alle. Tarja tiedusteli erityisesti vielä mitä minulle henkilökohtaisesti kuuluu. Kerroin rehellisesti mutta itseni hilliten sen, mistä olimme aikaisemminkin keskustelleet, miten taistelu syrjintää vastaan asettaa aktivistien perhe-elämän koetukselle, sama asia josta Nelson Mandela kertoo muistelmiensa lopulla. Tarja kuunteli ja kertoi ymmärtävänsä.

En halunnut siinä vaiheessa mennä syvemmälle ongelmiin, jotka olivat kaatuneet päälleni, minulla oli rikossyyte niskassa väitöskirjani johdosta, taistelin juristin avulla estääkseni tutkimukseni tekijänoikeuden ryöstön, kymmenen vuotta kestänyt ihmissuhteeni oli juuri katkennut ja olin aivan rahaton. Tarjan sydämellinen suhtautuminen antoi minulle voimaa. Sain kuitenkin voitettua haluni kapsahtaa ulkoministerin kaulaan nyyhkyttämään.

Suomalaisen seksologian historiaa ja tulevaisuutta vuonna 2000

Syyskuussa 2000 valmistui ensimmäinen suomalainen englanninkielinen seksologian oppikirja, New Views on Sexual Health – The Case of Finland, jonka olin suurimmaksi osaksi kääntänyt englanniksi yhdysvaltalaisen sosiologian professorin Ilsa Lottesin (University of Maryland, Baltimore) ohjauksessa.